Christopher Fahy: Ikuinen onni (Horror #9 (1990))
Kirja:
Toinen painos Horror-sarjan kirjasta. Tismalleen sama, kuin edelliselläkin kerralla.
No, kuitenkin, ei tämä huono ollut, ei ollenkaan. Ei myöskään kauhua, enneminkin psykologista jännitystä ja mainio kuvaus yhden ihmissielun kierteestä hulluuteen. Tai pitäisi vissiin sanoa, että syvemmälle omaan hulluuteensa.
Klassinen hullu-kidnappaa-julkisuuden-kaunottajen-juoni, mutta hyvin toteutettu. Tässä oikeastaan oli kaikki kohdallaan. Ei turhaa jaarittelua, juuri sopivan mittainen teos, toimiva ja lopetus, joka jätti mahdollisuudet jatkoon. Jota ilmeisesti ei koskaan kuitenkaan tullut. Hyvä niin. Turhat jatko-osat ovat turhia jatko-osia, varsinkin jos lukijalle jää tunne, että kaikki tarpeellinen tuli jo sanottua ensimmäisellä iskulla.
Eritoten pidin kielestä, mitä Fahy on luonut kirjaansa. Lyhyitä, iskeviä lauseita, jotka sanovat kuitenkin tarpeeksi ja maalaavat hyvin tunnelman, mikä oli menossa.
Valitettavasti Fahyltä ei ole yhtä novellia enempää suomennettu. Mielelläni lukisin muitakin miehen kirjoja, kyllä tämä sen verran positiivisen maun jätti suuhun. Yksi niitä kirjoja, jotka oikeasti ovat ansainneet toisen julkaisun, joka tälle suotiin.

Suomennos: Vähän tuntemattomampi nimi kirjan kimpussa. En muista, että olenko lukenut muita Valkeapään suomentamia kirjoja, mutta ei, ei pahaa sanaa ole sanottavana. Hyvin suoritettu.
Kansi: Kuten ei alkuperäisen Horror-sarjankaan kansi, ei tämäkään sovi ollenkaan kirjan sisältöön.
Eteerinen hahmo anturi päässä. Että mitä? Antaa kuvan, että kirjassa olisi yliluonnollista meininkiä. Ei ole.
Eikä edes kuvana tuo ole hyvä.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää