Don Pendleton: Kostoa ei voi välttää (Agentti-sarja #42 (1972))
Kirja:
Aivan suoraa jatkoa edelliselle Mack Bolanille, jatkuu tasan siitä, mihin edellinen kirja päättyi. Todella mieltä lämmittävää, että tämmöisiä jatkumoita Suomessakin on julkaistu. Syvästi toivon, että kaikessa Suomessa julkaistussa kirjallisuudessa (ja sarjakuvissa) olisi noudatettu kronologista ilmestymisjärjestystä. Valitettavan usein niin ei kuitenkaan ole tapahtunut.
En vielä tästäkään kirjasta tunnista sitä Mack Bolania, johon ihastuin teininä Viihdeviikarien Mack Bolanien myötä. Tässä kirjassa Bolan hymyilee, virnuilee ja rupattelee ihmisten kanssa liiaksi ollakseen tyly ja kylmä kostaja.
Toisaalta kirja tarjoilee paljon brutaalia ja graafista väkivaltaa, mutta ei kuitenkaan ole vielä uponnut täysin siihen suohon, johon sarja jossain välissä uppoaa: Kunhan on mahdollisimman paljon erilaisia aseita joilla Mack kostoaan suorittaa.
Toisaalta taas kirja viljelee paljon tahatonta huumoria. Ihan noin vain ohimennen Bolan ottaa kasvoleikkauksen ja jo vajaan viikon päästä mies on taas täydellisesti kostoilemassa, ei mustelmia saatika punoittavia arpia. Lisäksi jotkut vuorosanat ovat pikkaisen hämääviä: "Frankie, äääh… hyvä luoja". Mies oli siis haavoittunut. Myöhemmin kun toinen kaveri haavoittuu, toteaa hän asian lausahtamalla: "Piru, minuun kai osui".
Tämänkin kirjan ladontavaiheessa on latojalla ollut huonompi päivä. Sanoissa on mystisiä välejä kirjainten välillä.
Suomennos: Uolevi Maajärvi jälleen asialla. Näistä kirjoista, joissa seikkaillaan Mafian kanssa, on helppo tunnistaa, mitkä on suomennettu ruotsalaisesta käännöksestä. Aina hienoisesti hymyilyttää sana Maffia.
Tällä kertaa Uolevilta syntyi lisäksi ilmaisuja, jotka ovat häiritseviä, kuten nukkuva levyautomaatti ja paikallispuudusta kutsuttiin paikalliskuoletukseksi.
Kansi: Todella karu kansi. Valkoisella taustalla (ilmeisesti) Mack Bolan ja lattialla rötköttää punaisella ympyrä matolla (joka kyllä (ilmeisesti) tarkoituksella näyttää verilammikolta)) yläosaton nainen punaisissa kalsareissa. Bolanilla ase ja taskulamppu kädessään ja puhelu on jäänyt ikävästi kesken.
Mielikuvitukseni ei kuitenkaan taivu siihen, että edes yrittäisin ymmärtää mitä kuvassa on tapahtunut. Mielikuvitukseeni ei mahdu tuo fikkari.
Hyvää kannessa on kuitenkin se, että siinä on yläosaton nainen.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää